torstai 23. heinäkuuta 2015

Uusia kaavoja

Monet ompeluharrastajat tietävätkin englantilaisen Tilly Walnesin, joka nousi tunnetuksi "Tilly and the Buttons" -bloginsa kautta. Olen seurannut Tillyn blogia jo pitkään ja sittemmin hän oli mukana myös The Great Britis Sewing Bee -ohjelman 1. kaudella (siinä vasta ihana ohjelma!), jolloin pääsin katselemaan Tillyn ompelemista television välityksellä. Tällä hetkellä Tilly on tullut vielä tunnetummaksi "Love at First Stitch" -kirjansa välityksellä. Kirjan nimi on suomeksi "Pistoksissa", ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen. Olen kirjoittamassa kirjasta jossain välissä oman postauksensa.

Tänään ajattelin kuitenkin jakaa innostukseni postin mukanaan tuomista uusista kaavoista. Kaikki Tillyn suunnittelemat vaatteet eivät ihan omaan makuuni istu, mutta joukossa on ehdottomasti joitakin helmiä. Tykkään hänen ajattomasta, mutta silti vintage-vaikutteisesta tyylistään.  Viime viikolla Tilly julkisti kaksi uutta kaavaa, jotka sattumalta olivat juuri sellaisia, jonka henkisistä kaavoista olen viime viikkoina haaveillut. Niinpä päädyin saman tien tilaamaan nämä kaksi kaavaa ja niiden lisäksi vielä yhden, joka on jo pitkän aikaa ollut hankintalistallani.

Tässä ne sitten ovat - Lontoosta tänne matkanneina.


Vasemmalla kuvassa on Bettine-mekko. Kyseessä on mukavan löysä kesämekko, jollaista kaipaan vapaa-ajan mekoksi. Keskimmäisenä on Coco - tunika/mekko, joka on erittäin klassisen mallinen ja luultavasti mukavan nopea surauttaa kokoon saumurilla. Ja oikeanpuolimmainen kaava on nimeltään Fifi, joka on kaksiosainen kesäyöpuku.

Nyt on kaksi ongelmaa: 1) Mistä aloittaisin? ja 2) Mistä sopiva kangas Cocoon?

Koska jälkimmäiseen ei ole vielä ratkaisua, ensimmäisen vastaus pitää valita Bettinen ja Fifin välillä. Voi olla, että päädyn tekemään ensimmäisenä Bettine-mekon, sillä kangasvarastoissani on juuri tähän tarkoitukseen sopiva ihanan kesäinen viskoosi. Jospa ne kesäkelit vielä tulisivat kun oma kesälomani vasta lähestyy...

Siitä lähtien kun laitoin kaavat tilaukseen olen yrittänyt metsästää Cocoon sopivaa kangasta joka paikasta. Haluaisin siis löytää jotakin interlockin kaltaista jämäkämpää eikä niin hirveän joustavaa neulosta. Jos jollakin on hyviä vinkkejä niin otan niitä mielelläni vastaan. Olen kolunnut valtavat määrät verkkokauppoja enkä vain tunnu löytävän etsimääni.

Voin muuten suositella näitä Tillyn kaavoja lämpimästi. Kaavapaketin sisällä on selkeä kuvalliset ohjeet sisältävä vihkonen sekä itse kaavat tukevalle paperille painettuina.


Tilly lupaa, että ohjeet riittävät aloittelevallekin ompelijalle, ja uskon sen oikein hyvin. Kaavoja voi tilata monista verkkokaupoista, mutta itse tilasin tällä kertaa nämä suoraan Tilly and the Buttons -verkkokaupasta. Toimituskulut Suomeen riippuvat tilattavien kaavojen määrästä, mutta ovat mielestäni ihan kohtuullisella tasolla. Varsinkin kun toimitus ainakin omalla kohdallani oli nopeaa ja kaavat saapuivat perille hyvässä kunnossa. Tämä kun ei ole lainkaan itsestään selvää kaikkien verkkokauppojen kohdalla.

Mutta nyt lähden kaivamaan kangasvarastojani jos vaikka löytäisin Fifiinkin sopivan kankaan ja saisin vaikeutettua päätöstä mistä aloittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti