torstai 30. heinäkuuta 2015

Testauksessa Fifi alias kesäinen yö/hengailuasu

Toinen vastikään Tilly and the Buttonsilta tilaamani kaava on nimeltään Fifi. Tilly kuvailee kaavan olevan suloinen setti hengailuun kotona tai käytettäväksi yöpukuna. Koska olen heikkona kauniisiin yöasuihin (joita ei muuten mielestäni hyvällä hinta-laatusuhteella meinaa kaupasta löytää) päätin antaa kaavalle mahdollisuuden.


Yleensä ennen kuin otan uuden kaavan käyttöön pyrin katselemaan netistä muiden ompeluharrastajien versioita kyseisestä vaatteesta. Tällä tavalla saa aika hyvän kuvan siitä millaisia kankaita kaavaan kannattaa käyttää, liittyykö kaavaan jotain yleisiä istuvuushaasteita, millaisia kivoja muuntelumahdollisuuksia muut ovat keksineet ja niin edelleen. Fifin kaltaisen äskettäin julkaistun kaavan kohdalla tällainen tutkimustyö ei oikein onnistunut, joten ei auttanut kuin lähteä ennakkoluulottomasti kokeilemaan.

Bettine-mekostani jäi puolisen metriä kangasta yli. Lisäksi kaapistani löytyi niinikään ylijäämäpala valkoista viskoosia. Osana kangasvaraston tyhjennysprojektia yhdistin nämä kaksi ylijäämää ja kokosin niistä tämän kesäisen setin.


Yläosan yläreuna viimeistellään vinokaitaleella. Kaavassa neuvotaan tekemään oma vinokaitale, mutta tähän voisi toki käyttää myös valmista kaitaletta. Halusin kuitenkin jotenkin yhdistää nämä kahdesta eri kankaasta tehtävät vaatekappaleet setiksi, joten valmistin 180 cm vinokaitaletta kukikkaasta kankaastani. En tiedä miksi vinokaitaleen tekeminen tuntuu niin kovin palkitsevalta, mutta jälleen kerran olin todella iloinen lopputuloksesta.


Tässä kuvassa siis vajaat kaksi metriä vinokaitaletta, jota tehdessä meinasin polttaa sormeni silitysraudan kuumassa höyryssä. En käsitä mihin vinonauhan tekemiseen tarkoitettu pieni koneeni on kadonnut... Täytyy käynnistää mittavat etsintäoperaatiot, jotta sormeni välttyvät tulevaisuudessa tältä kärsimykseltä.

Yksi Fifin kivoista puolista on, että jo sen ohjeissa ohjeistetaan tekemään kaikki näkyviin jäävät saumat ranskalaisina saumoina. Tämä tarkoittaa siis, että kaikki saumanvarat jäävät pussimaisiin saumoihin näkymättömiin. Lopputulos on kaunis ja viimeistelty. Olin aluksi hieman epäileväinen kuinka ranskalaiset saumat voivat toimia kaikissa kohdissa tätä settiä. Esimerkiksi rinnan alla olevassa saumassa, joka on kaikkea muuta kuin suora ja yksinkertainen kaikkine laskoksineen ja haarteineen. Tunnustan kuitenkin epäilykseni olleen aiheettomia. Vaate näyttää todellakin yhtä kauniilta sisältä kuin ulkoa.


Ranskalaisissa saumoissa on tärkeää kaventaa saumanvaroja ensimmäisen saumaompelen jälkeen. Ensimmäiset pari saumaa taistelin kapeammiksi saksilla kunnes näin edessäni pöydällä pyöröleikkurin, jota käytän aina liukkaiden ja ohuiden kankaiden leikkaamiseen. Mikä hetkellinen mielihäiriö oli saanut minut tarttumaan saksiin - sitä en tiedä. Loput saumanvarat kaventuivatkin sitten paljon helpommin ja siistimmin.


Kauniin setin valmistamiseen meni ehkäpä yhteensä kuutisen tuntia. Olen todellinen perfektionisti mitä tulee silittämiseen, ja Fifi on oikea silittämisen taidonnäyte. Jokainen sauma silitetään auki ja yhteen ja käännetään ja ommellaan ja silitetään jälleen. Vinonauhaa silitetään moneen kertaan sen tekemisvaiheessa ja sen jälkeen kiinnittämisvaiheessa ja ompelun jälkeen. Helmoihin tehdään pikkuruisia kapeita käänteitä, jotka näyttävät aivan ihanilta valmiissa vaatteessa. Täytyy siis tunnustaa, että hyvin suuren ajan tästä kuudesta tunnista kulutin silitysrauta kädessä. Lopputulos on kuitenkin täysin sen arvoinen.


Olin alkuun ehkä hieman epäileväinen millainen lopputulos tästä kaavasta syntyisi. Nyt voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että tämä on yksi parhaista toppi + lyhyet shortsit -kaavakokonaisuuksista, joihin olen monien ompeluvuosieni aikana törmännyt. Olen tähän testiversioon sen verran tyytyväinen, että taidan seuraavaksi ottaa kaapista sen varsinaisen kankaan, jonka olin ajatellut tähän kaavaan yhdistää :)

1 kommentti:

  1. Kaunis ja niin viimeistelty! Voi ei nyt taidan haluta myös Fifin kaavat. Kääks.

    Itse en ole vielä uskaltanut/jaksanut tehdä omaa vinonauhaa. Onko se vaikeaa ja aikaa vievää vai kuvittelenko vain?

    Minulta puuttuu vielä tuo pyöröleikkuri ompeluvalikoimista, pitäisi varmasti hankkia, sillä nyt välttelen ohuita ja liukkaita kankaita kokonaan.

    VastaaPoista